12. kesäkuuta 2013

Agiliitoa

Eilen oli mölliagility-kisat. Osallistuin siskon mittelin, Hileen kanssa. Melliä en voinut ottaa juoksujen takia -_- Hileen kanssa on treenattu joskus vuosi sitten, eikä se osaa keppejä. Mölliradalla oltiin kolmansia nollatuloksella ja ajalla -18,83  ^_^  Rata oli helppo ja suoraviivainen, Hileekään ei hyytynyt missään kohtia, vaan pompotteli radan tasaisella vauhdilla läpi. Avoin rata oli sitten vähän mutkikkaampi. Sieltä löytyi sitten myös kepit ja keinu, joita on treenattu viimeksi vuonna 1 ja 2. Alku sujui mallikkaasti pientä keinusähläystä lukuunottamatta. Kepeillä sitten stoppas. Ei millään. No, loppuun asti me mentiin. Tosin minä näytin kädellä mistä välistä mennään... Luokassa oli vain viisi osallistujaa, joten päätin jäädä odottamaan palkintojenjakoa. Ja ainakin pari hylättiin, niin oli mahdollisuus sijoittua. Ja yllätysyllätys meidät kuulutettiin  kolmannelle sijalle tuloksella 56,59 :D Yliaikaa oli siis 31,59 ja virhepisteitä 25...
Vinha oli myös mukana tutustumassa outoihin paikkoihin. Pääsi pikkuherra myös tapaamaan paria koiraakin. Koko ajan oli melko nätisti. Ei riehunut ja repinyt hihnassa, eikä purrut hihnaakaan koko aikaa katki.

Kun päästiin kotiin, vein Vinhan tarhaan emänsä ja hoidossa olevan veljensä (Aapo) seuraksi. Kun tulin takaisin päin näin rupikonnan. Ei muuta kuin kamera esiin ja kuvaamaan!



Ja tänne alle vielä Litan arvostelu Tuurista :)

Tuomari: Saara Sampakoski
Tyypiltään erinom. narttu, selkeä sukupuolileima, oikeanmallinen kaunisilmeinen pää. Hyvät korvat, vasen kärki pehmeä. Erinom. rintakehä, saisi kulmautua edestä hieman voimakkaammin.Erinom. takaosa ja takakulmaukset. Hyvä turkki, joskin se on vielä tulollaan. Erinom. liikkee, hieman löysyyttä kyynärpäissä. Miellyttävä rodunomainen luonne. Esiintyy ja esitetään hyvin.
NUO ERI1 SA PN1 VSP SERT

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti