1. joulukuuta 2014

Joulukalenteri luukku 1 - Koirahistoriani

Tällä aiheella on mielestäni oikein mukava aloittaa suuren suuri joulukalenteri. Toivon suuresti, että saan kasaan kaikki postaukset ajallaa. Täytyy sanoa, että tässä on hommaa enemmän kuin tarpeeksi. Näppäimistö on kulunut kohta puhki ja kaikki kuvakansiot käyty läpi moneen otteeseen. Aiheet ja ideat muuttuivat monta kertaa ja tuntuivat välillä loppuvan kesken.

Minulla on ollut monta koiraa ja nytkin on jopa viisi ikiomaa kullannuppua. Kaksi ensimmäistä koiraani valitettavasti kuolivat nuorena, molemmat perinnölliseen sairauteen. Nykyiset koirani ovat kuitenkin täysissä sielun ja ruumiin voimissa ja minulle luonteensa puolesta passeleita. Kaksi ensimmäistä pörröä eivät olleet aivan sellaisia, kuin toivoisin koirani olevan, mutta ne opettivat minulle paljon asioita.

Ninni
Ensimmäinen koirani oli Ninni. Rodultaan Ninni oli suomenlapinkoira. Virallisesti Ninnin nimi oli Kastanjan Lumituisku ja sain sen ollessani 8-vuotias. Luonteeltaan Ninni oli todella kova, eikä miellyttämisenhalua juuri ollut. Ninnin kanssa ei harrastettu mitään, paitsi joskus käytiin näyttelyissä. Sertejäkin tuli kaksi (?), mutta valioksi asti se ei kerinnyt. Ninnille nimittäin puhkesi paha epilepsia. Tuolla hetkellä Ninni oli juuri astutettu, eikä tiedetty, odottaako se pentuja vai ei. Ja totta kai Ninni odotti pentuja. Koska yhden poikkeuksellisen kohtauksen takia ei oltu varmoja oliko kyseessä epilepsia, päätettiin odottaa ja katsoa. Toisen kohtauksen jälkeen päätettiin leikata pennut pois, sillä monen eläinlääkärin mukaan Ninni ei olisi selvinnyt synnytyksestä ja pentujen hoidosta välttämättä hengissä. Epilepsian myötä myös Ninnin luonne muuttui. Siitä tuli ailahteleva ja se hyökkäili arvaamattomasti muiden eläimien kimppuun.

Malla
Malla (Kastanjan Hipuli) tuli minulle korvauspentuna Ninnistä. Luonteeltaan Malla oli samantyyppinen kuin Ninni oli. Kovapäinen yksin puuhastelija. Mallan kanssa tutustuin koiraharrastusten maailmaan. Kävin ensimmäisellä tokokurssilla sen kanssa ja touhusin agilityä satunnaisesti tuttujen ohjastuksessa. Näyttelyissäkin käytiin useampaan kertaan, sertejä saatiin viisi, mutta kaikki alle 2-vuotiaana, joten Mallastakaan ei tullut muotovaliota. Koska Malla oli täysin terve ja mukava koira, päätettiin sille tehdä pennut. Kun pennut olivat kolmeviikkoisia, Malla sairastui äkkinäisesti. Sen kunto romahti ja eläinlääkärissä juostiin. Loppuaikansa Malla eli lääkkeiden voimalla. Lopulta Malla oli pakko lopettaa. Se lähetettiin Eviraan avattavaksi ja paljastui, että sen maksa oli täysin tuhoutunut.

Melli
Melli jäi meille kotiin jo Mallan eläessä. Sen ei pitänyt olla minun koirani, mutta niin se vain minun koiraksi päätti ryhtyä. Melli oli pentuna aivan pitelemätön. Se vai leikki ja riehui kuin kaistapää, eikä ikinä ollut paikallaan. Pikkuhiljaa kasvaessaan ADHD-sekopää muuttui rauhallisemmaksi ja sivistyneemmäksi koirakansalaiseksi. Nykyään Melli on minun rakkain koirani, se harvinainen Elämän Koira, jonka voi saada vain kerran. Mellin kanssa tutustuin agilityyn ja tokoonkin syvällisemmin ja opin kouluttamaan koiria. Opin sen kanssa, kuinka opetetaan koiria. Aloin soveltaa oppimaani ja olen saanut hurjasti ideoita eri asioiden opettamiseen Mellin avulla.

Riku
Riku tuli meille aivan vahingossa. Se tuli meille asumaan siksi aikaa, että löytää uuden kodin. Se koti löytyi meiltä. Riku on aina ollut rakastettava putkiaivo hömelö, joka aina yrittää, mutta yleensä mokaa ja samalla saa itsensä naurun alaiseksi. Rikun pahin vika on se, että se on uros, sillä itse henkilökohtaisesti pidän enemmän nartuista. En tykkää yhtään narttujen perään itkemisestä ja toisille uroksille pullistelemisesta, mutta ei voi mitään. Riku on Riku, eikä muuksi muutu. Vaikka Riku edustaakin tätä astetta yksinkertaisempaa sukupuolta ja onkin hieman putkiaivo, on se toisaalta ihan välkky. Agilityesteet se oppi noin puolessa vuodessa ja kisaamaan päästiin 8 kk treenin jälkeen.

Litta
Minun pieni lappalaispörröpalleroni ♥ Litta on mielestäni suomenlapinkoiranartun ihannekuva. Kiltti ja sopeutuvainen, sosiaalinen ja innokas. Kukaan ei voi olla rakastumatta Littaan. Vaikka Litan kanssa ei olla harrasteltu kummempia, se on aina innolla yrittämässä. Jo kahdeksanviikkoisena Litta osasi mennä käskystä maahan ja se on vieläkin erittäin vahva liike. Näyttelyihin ja mätsäreihin Litta on liian vaatimaton. Se yrittää ja tekee aina parhaansa, mutta siltä puuttuu showkoiran karisma ja elkeet, joita taas Hötöllä on vaikka muille jakaa.

Höttö
Tilauspentu. Istuin Hötön emän kanssa pentulaatikossa, kun pennut olivat syntymässä ja kävin vakavaa keskustelua. Tilasin Tullu-emältä hallavan narttupennun, jolla on paljon valkoista. Sellaisen sain. Nämä valkoiset merkit eivät tosin olleet kovin isot ja pienenivät iän myötä, mutta ihan riittävät minulle. Höttö on luonteeltaan rautahermoinen ja todella kova, ollen samalla vilkas ja leikkisä. Ulospäin se näyttää hössöltä kaikkien kaverilta, vaikka ei sitä olekaan. Se saa koiran kuin koiran räjähtämään silmilleen pelkällä katseella, mutta koskaan se ei ole haastanut riitaa kenenkään kanssa, saatika haasteeseen vastannut. Ulospäin se on näissä tilanteissa täysin tyyni ja rauhallinen, eikä yhtää syyllisen oloinen. Tämä piirre ja lisänä kehäkarisma ovat johtaneet hienoon menestykseen mätsräreissä

Nukka
Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä tulee Rotta! Kyllä, rakkaalla lapsella on monta nimeä ja Nukalla on sellaisia kaksi. Nukka on luonteeltaan täydellisyyttä hipova, pieni maltti ei olisi kyllä pahitteeksi. Nukka on minun pieni tokoeläin ja rakastaisi agilityä, jos vain sitä voisi harrastaa. Nimittäin Nukka loukkaantui ollessaan noin puolivuotias. Siltä puuttuu vasemmasta etujalasta kaksi keskimmäistä polkuanturaa ja näin ollen se ontuu aina välillä. Muuten se olisikin aivan liian täydellinen.