14. tammikuuta 2015

Tokokoirako?

Niin siinä taitaa käydä, että kohta korkataan kisaura Rikun kanssa. Kaikki liikkeet hyppyä lukuunottamatta onnistuvat mallikkaasti. Hyppyä ollaan ihan oikealla tokohypyllä treenattu kerran eilen, joten ei ihmekään, ettei vielä osata. Myös palkattomuutta ja liikkurin mukana oloa pitää treenata. Paikkistakin ois ihan jees treenata vieraassa porukassa. 

Eilen käytiin siis nykyisen kämppikseni Kanervan ja hänen koiransa Lyylin kanssa Dogness-hallilla treenaamassa. Otettiin vähän agilitya, lähinnä keppejä ja puomia. Ei mitään mainittavaa niissä, meni ihan niin kuin pitikin. Tokoa treenailtiin enemmän ja tällä kertaa nakin voimalla. Eteentuloa Riku tarjosi koko ajan ja teki tiivisti ja innokkaasti. Seuraamiseen olen enemmän kuin tyytyväinen, sillä itse onnistuin kääntymään kaatumatta oikealle ja Rikukin tuli ihan kivasti mukana. 

Tänään sitten treenailtiin Kanervan & Lyylin kanssa tuossa pihalla tokoa jälleen kerran. Seuraaminen ja jäävät toimivat, seisominen saisi olla kyllä vähän täpäkämpi. Otettiin myös häiriöpaikkista niin, että toinen kutsui koiran ja toisen piti odottaa paikallaan. Treenailtiin myös liikkuria ja perässä kävelevää ihmistä. Liikkeestä maahan ei onnistunut, kun ihminen käveli ihan perässä. Tämän päivän vire oli kuitenkin ihan taivaallinen. Jos Riku olisi tuollainen aina, menisin ihan varmasti lähikuukausina kisaamaan.
Riku, hoitovauva Liekki ja kämppiksen koira Lyyli

1 kommentti

  1. Rilla vinkui ja hyppi ulko-ovea vasten kun kaverit piti ulkona hauskaa ilman häntä..!! Luulin ensin että sillä oli hätä, mutta paskat, kavereiden kanssa leikkimään se vaan halusi :"D

    VastaaPoista