21. maaliskuuta 2015

Suunta aina vain alaspäin

Nimittäin meidän tokouran. Torstaina tokoteltiin täällä Kannuksessa kotihallissa Veijo Kinnusen valvovan silmän alla. Ja kyllä, Riku teki sen taas. Lähti paikkiksesta. Se on pysynyt treenatessa häiriössä ja häiriöttä pidempäänkin, mutta ei kokeessa voi. Tällä kertaa koiran elekieli oli selkeä: "Tuun sinne, etkä voi ees kieltää kun ollaan kokeessa!". Joo, ei se koira ymmärrä sitä, että ollaan kokeessa, mutta tilanteen se vaistoaa. Samanlaisessa tilanteessa otti viimeksikin hatkat, enkä voi sitä ruveta torumaan.

Luoksepäästävyys 10 Nousi tuomarin tullessa. 
Paikalla makaaminen 0
Seuraaminen kytkettynä 8 !!! Paras seuraaminen ikinä!
Seuraaminen taluttimetta 6 Meni haahuluksi ja sekoiluksi.
Liikkestä maahanmeno 0 Vaati kaksoiskäskyn, en tiedä miksi nollaantui.
Luoksetulo 10 Meinasi haukahtaa lähdössä, mutta piti turpansa kiinni. Oikein mallikas suoritus.
Liikkestä seisominen 9 Seuraamisessa parannettavaa, pysähdys olisi saanut olla napakampi.
Estehyppy 8 Liikkui, kun palasin viereen.
Kokonaisvaikutus 8½ Innostan Rikua kuulemma liikaa liikkeiden välissä.
Yhteensä 122,5 p ALO3, sij 6/6
Jotta postaus ei menisi vallan valitukseksi, niin pitää Rikua välillä kehuakin. Tällä viikolla käytännön tunnilla jäljestettiin ja Riku oli niin taitava. Ei tosiaan ole kummemmin treenailtu, mutta kuitenkin meni ihan asiallisesti koko jöljen. Itse kuulemma toppuuttelen liikaa ja mun pitäisi hankkia pidempi liina. Esineitä saisin alkaa kouluttamaan jo, ettei jää liian myöhään.

Tänään tein sitten vähän pidemmän jäljen, eikä sekään kovin pitkä ollut. Tein siihen ihan kunnollisen mutkan, ei nyt ihan 90° kulmaa, mutta melkein. Ei se jälki muutenkaan niin suoraa mennyt, koska en vain osaa kävellä suoraan. Riku meni taas hyvin, turhan nopeasti ajoittain. Seurasi jölkeä kuitenkin hyvin huomioon ottaen treenimäärän. Tästä on hyvä jatkaa treenamista.

Nyt kun tiet ovat sulat, ollaan Rikun kanssa aloitettu pyöräily jälleen. Lähinnä pari kauppareissua tehty ja hallille pyöräilty. Pakko myöntää, että ainakin minä nautin suuresti nopeammasta liikuntamuodosta ja vauhdista. Rikun nauttimisesta en nyt osaa sanoa, mutta ihan sujuvasti se ravailee vieressä. 

7 kommenttia

  1. Liikkeestä maahanmeno nollaantui todennäköisesti sen takia, että ensimmäisen käskyn jälkeen on n. kaksi askelta? aikaa käskyttää toinen käsky. Jos käsky tulee liian myöhään liike nollaantuu. Saa korjailla jos olen ihan ulalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä mä vähän arvelin ja tuomari tuntui kyllä olevan aika herkkä nollaamaan. Toisaalta, mulle on ihan sama miksi nollaantui, koko liike meni ihan naurettavan huonosti meiltä.

      Poista
  2. ^Joo, kaksi askelta ekan käskyn jälkeen aikaa käskeä, liian myöhään annettu käsky nollaa. Kannattaa olla sen kanssa tarkkana.

    Mä sanoisin, että koemaisia treenejä siinä mielessä, että pystyy saamaan omaa jännitystä kuriin. Ja joo, ehkä vähempi innostaminen Rikun kanssa riittää. Veikkaan ehkä edelleen sen johtuvan omasta jännityksestä. Kyllä se siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin arvelin ja ei se maailmaa kaaanut, kun muutenkin meni penkin alle koko koe...

      Tällä kertaa en kyllä jännittänyt yhtään, ihme kyllä :D Mun pitää keksiä keino, jolla mä saan hallin täyteen ihmisiä, jotka kuiskailee hermostuneesti ja hiippailee mahdollisimman hiljaa. Siitä se kokeenomainen fiilis tulee. :)

      Poista
    2. Kyllä se siitä. Tai sitten kentän laidalle porukkaa hengaamaan.

      Poista
  3. Taidettiin olla samassa kokeessa, mulla oli se pirteä lapinkoira. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin taidettiin olla, muistan teidät kyllä sieltä kokeesta :)

      Poista