5. huhtikuuta 2015

Kevätkooma

Viime viikko sujui oikein hienosti navetan ja pikkueläinvuoron vietossa. Vietin parhaillaan noin 11h päivästä koululla, joten Riku sai viettää laiskanviikkoa. Viikonlopuksi menin kotiin ja Turkuun koiranäytelmiin. Lauantaina oli Turun KV, jonne menin Smirren kasvattajan kyydillä, Smirre tietysti mukana. Oli kyllä harvinainen näyttely, kun piti lähteä vasta yhdentoista aikaan kotoa ja perillä oltiin vähän ennen yhtä. Normaalistihan lähtö on joskus kukonlaulun aikaan ja kehät alkaa kello 10, eli tällä kertaa oli onnea matkassa.
Jotenkin unohtui, että Smirrellä on passi ja puolet rokotuksista pelkästään siellä, mutta päästiin sisälle, kun sisko laittoi pari kuvaa passista minulle ja sain näytettyä tarkastajille. Myös häkki unohtui ottaa mukaan, joten Smirre hengaili koko näyttelypäivän sylissä. Kehässä likka oli iloinen itsensä, oikea kiitolunni. Vauhdikkaalla esiintymisellä Smirre saavutti hienon tuloksen JUN ERI1 SA PN3 SERT. 

Sunnuntaina pakattiin autoon kaksi porokoiraa ja jälleen kohti Turkua, tällä kertaa vuorossa lappalaisten erikoisnäyttely. Sain esittää Piukka -poron ja hieno pieni menestyikin. NUO ERI1 SA PN3 SERT oli Piun komea tulos ja Aino voitti nartut ollen VAL ERI1 SA PN1 VSP. Lapinkoirapoika Vinha oli myös ilmoitettu, mutta karvanlähtö iski ja herra muistutti lähinnä räjähtänyttä huopatossua, joten koettiin viisaaksi jättää välistä tämä näyttely.
Tämä viikko on sujunut oikein mainiosti. Mellihän on myös täällä ja olenkin saanut nauttia kahden koiran omistajana olemisesta ja yksin asumisen riemusta, sillä kämppikseni oli viime viikon kotonaan. Jos olen oikein ymmärtänyt, minulla on vielä tämä ja seuraava kuukausi koulua ja sen jälkeen alkaa hyvin hyvin työntäyteinen kesäloma.