16. lokakuuta 2015

Pari lausetta syyslomalta

Kohta on loma lusittu ja huomenna koittaa paluu Kannukseen Rikun kanssa. Kameraa ei tullut ulkoilutettua kuin kaksi säälittävää kertaa, eikä omista koirista tullut kuin pari hassua kuvaa. Muutenkin innostus kuvaamiseen on vähentynyt ja kamera tuntuu olevan enemmän hyllyllä pölyttymässä kuin käytössä.
Loman aikana tuli vähän treenattuakin, mutta ei sitäkään kunnolla. Rikun kanssa tehtiin ihan fiilispohjalta temppuja ja tokojuttuja. Lähinnä riekuttiin ja leikittiin, mutta intoa löytyi enemmän kuin ikinä ja meillä oli hauskaa! Pörrötytöt reenilöivät paikalla pysymistä ja sivulletuloa, molemmat tasonsa mukaan. Myös äidin koirat ja Melli ovat temppuilleet, mutta empä ole jaksanut kaikkien kanssa vääntää edes puolitosissaan.

Rikun kanssa piti startata ensi keskiviikkona alokasluokassa tokossa, mutta se lykkääntyy ehkä ensi kuulle. Vain kaksi tai kolme ilmoittautui kokeeseen, joten sitä ei ole järkeä järjestää ollenkaan.Sinänsä harmittaa, onhan Riku toiminut nyt paljon paremmin kuin ennen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti