11. marraskuuta 2016

Ammattimessuilla esiintymässä

Tällä viikolla oltiin jälleen edustamassa koulua Avaa ovi ammattiin -messuilla koirashow'n merkeissä. Esitettiin tänä vuonna päivä kennelin elämästä. Esitys pidettiin kahden päivän aikana kahdeksan kertaa ja toiseksi viimeinen show (video alla) oli onnistunein vaikka koirat alkoivat olla jo väsyksissä. Riku päättii huutaa huutaa huutaa lähes kaikki esitykset ja pelkäsi lavan takana olevaa 50cm pudotusta (joka oli herran mielestä ainakin 10000km syvä).

Myös Suttu pääsi mukaan maskotiksi ja rapsuteltavaksi. Täytyy sanoa että on kyllä reipas likka, kun ei paljoa hätkähdellyt tuollakaan. Musiikki jytäsi kovalla koko ajan, ihmisiä pyöri ja kaikki tunki silittelemään. Kaikki koirat sai toki  pitää taukoja ja nukkua häkeissään tarpeen mukaan.

Eniveis, alla video meidän show'sta. Mukana meidän luokalta Selina labbiksensa Liekin kanssa ja Mirka & Rilla