15. joulukuuta 2016

Luukku 15 Mielipide koiranäyttelyistä

Messarissa ollessa tuli hirveä hinku näyttelyihin. Se fiilis isoa kehää katsellessa oli hieno ja ajatus siitä, että omakin koira voisi esiintyä niin onnellisena ja hienosti, sai näyttelykärpäsen puraisemaan. Itse näin paljon hyvää koiran kohtelua ja hienosti koulutettuja koiria. Ikävä kyllä myös niitä koiria, joita nostettiin pannasta ja raahattiin pelokkaan näköisenä ympäriinsä, oli ihan liikaa. Jonain päivänä haluan itselleni vielä ns. näyttelykoiran, jolla on tsäänssit ehkä ihan siellä ryhmässä asti ja joka nauttii esiintymisestä.

Näyttelyitä haukutaan käytännössä eläinrääkkäykseksi, mikä ei nyt mielestäni ole aivan totta. Harrastuspuolen ihmiset dissaavat näyttelyitä, koska heidän käyttölinjaiset eivät oikein sovi näyttelyihin. Näyttelyharrastajat haukkuvat käyttölinjaisia rumiksi, kun omat näyttikset eivät pärjää yhtä hyvin muissa lajeissa. Mutta mitä se toisen menestys ja onnistuminen ihmisiltä pois? Ei mitään minun mielestäni.

Ihmisten pitäisi elää onnellisena niiden koiriensa kanssa, jotka on ottanut. Kaikkien tulisi ymmärtää ja hyväksyä ne linjaerot ja elää niiden kanssa onnellisena. Joka suuntaan tehdään ylilyöntejä jalostuksen osalta ja ne saavat ärsyttää, varsinkin jos kyseessä on koirien hyvinvointi. Itse en tykkää liian karvaisista mitteleistä, en ota sellaista, enkä mene omien kaljujeni kanssa näyttelystä toiseen hakemassa haukkuja ja olen asian kanssa ihan fine.

Näyttelyt ovat minulle harrastus siinä missä toko ja agilitykin. Itse nautin koirien esittämisestä ja tykkään esittää varsinkin niitä hankalia tapauksia, joiden kanssa hieno esiintyminen on jo saavutus. Omat, hyvin koulutetut näyttelyfifit ovat lähinnä fiilistelyä ja hauskanpitoa. Hyvin esiintyvä koira on ihan unelma viedä kehään, tuloksesta viis. Itse en siis metsästä rusetteja ja titteleitä, vaikka valikoin tuomareita. En vain koe järkeväksi laittaa neljääkymppiä yhteen näyttelyyn kuullakseni haukkuja omasta kullannupusta.

Itse olen aina rakastanut veteraaneja ja oikein suloisia mummokoiria ja toivottavasti jonain päivänä saan oman näyttelyvanhuksen. Messarissa sunnuntaina iski silmään ryhmiä seuratessa vetskuissa tolleri, joka juoksi niin onnellisen näköisenä dami tjsp. suussaan kehässä. Siinä oli jotenkin tiivistettynä se, mitä näyttelyiden pitäisi minun mielestäni olla. Hauskaa yhdessä tekemistä ja iloisia koiria!

Onko lukijoissa näyttelyharrastajia? Tai herättääkl aihe jotakin suuria tunteita?

Tarkoitus ei ole herättää närästystä ja tappelua aiheesta näyttis vs käyttis, 
vaikka itse kallistunkin enemmän sinne käyttikseen.