14. heinäkuuta 2017

Suttu 1v

Vuosi sitten tähän maailmaan syntyi kolme pientä mittelilapsosta, Suttu, Paha ja Nova. Minulle ei pitänyt pentua tulla. Syksyllä palasin Australiasta ja meillä kotona oli kolme pientä monsteria, kaksi odottamassa uuteen kotiin lähtöä ja kolmas vailla kotia. Jossain vaiheessa elokuussa kävin kotihoodeilla hakemassa itselleni auton ja samalla mukaan lähti Paha kasvamaan ja samalla etsimään uutta kotia.
Paha oli loistava pentu, reipas ja räyhäkäs nuori mies. Monien mutkien kautta Paha päätyi uuteen kotiin ja siskonsa palautui sijoituskodista meille, sillä perheen vanhempi koira ei sitä hyväksynyt. En muista missä vaiheessa ja miten, mutta Suttu tarttui seuraavaksi matkaani. Ja jäi sille tielle. Nyt se on minun. 

Ihan huippu otus, vaikka Paha on edelleen mielestäni paras mitteliuros ikinä. Itse en vain urosta voi/halua ottaa ja Suttu oli tarkoitus joka tapauksessa pitää ns. lähipiirissä. Suttu on sähäkkä ja sutjakka harrastussilakka. Näyttelyihin kroonisesti liian kalju ja värisävykin on väärä, mutta toivottavasti neidistä tulee agikenttien kuningatar ja päästään tokoilemaankin ihan urakalla.

Nyt Sutsilla on suuret saappaat täytettävänä harrastuskoiran virassa. Vaikuttaisi kuitenkin, että neiti on ihan loistoyksilö minulle ja ihan huippu agilityssä kolmen treenikerran perusteella. Lisäksi sen verran kun ollaan mm. tokoa ja nosea tehty, löytyy Sutulta kiinnostusta myös vähän hidastempoisempiin lajeihin. Kaiken voi siis kuitenkin tehdä tuhannen sutturan nopeudella.